Kirjoituskoneista kosketusnäyttöihin: Lyhyt historia siitä, miten kirjoitamme
Joka kerta kun painat näppäintä, käytät elettä, jonka ovat muokanneet noin sataviisikymmentä vuotta pieniä, käytännöllisiä kompromisseja, joista useimmat ovat ihmisten tekemiä ratkoessa ongelmia, joita ei enää ole. Kirjoittamisen tarina on itse asiassa tarina koneista, jotka muuttuivat paljon nopeammin kuin niiden luomat tavat.
Ensimmäinen kaupallisesti menestynyt kirjoituskone, Sholes and Glidden vuodelta 1874, oli mekaaninen ihme ja todellinen uhka nopealle kirjoittamiselle. Sen kirjoituspalkit kääntyivät ylös lyödäkseen paperia sylinterin alta, jota konekirjoittaja ei edes nähnyt, joten tukokset olivat yleisiä ja näkymättömiä, kunnes muste oli jo levinnyt kaikkialle. Sen ympärille syntynyt QWERTY-näppäinjärjestely, olipa sen alkuperäinen tarkoitus mikä tahansa, säilyi, koska varhaiset konekirjoituskoulut opettivat sitä, ja kun kriittinen massa konekirjoittajia tiesi sen, mikään kilpaileva asettelu ei saanut tarpeeksi omaksumista ollakseen merkityksellinen. Tämä on yksi varhaisimmista ja selkeimmistä esimerkeistä siitä, miten teknologiastandardi voitti vauhdin eikä ansioiden perusteella.
Kirjoitukset pysyivät mekaanisina lähes vuosisadan ajan, ja konekirjoittajat rakensivat todellista fyysistä voimaa painaakseen näppäimiä niin kovaa, että ne läpäisisivät useita hiilikopioita kerralla. Siirtyminen sähköisiin kirjoituskoneisiin 1900-luvun puolivälissä, ja erityisesti IBM:n Selectric, korvasi yksittäiset heiluvat kirjoituspalkit yhdellä pyörivällä kirjoituspallolla, mikä teki jumiutumisesta lopulta harvinaista ja mahdollisti koneenkäyttäjien nopeamman työskentelyn ilman koneen mekaniikan kanssa taistelemista. Ensimmäistä kertaa kirjoitusnopeuden rajoittava tekijä oli enimmäkseen ihminen, ei laitteisto.
Todellinen läpimurto tapahtui tekstinkäsittelyohjelmien ja sitten henkilökohtaisten tietokoneiden myötä 1970- ja 80-luvuilla, jotka irrottivat kirjoittamisen kokonaan paperista. Yhtäkkiä virhe ei ollutkaan enää tahra, jonka kanssa elää, tai sivu, jonka kirjoittaa uudelleen, vaan se oli yhden askelpalauttimen päässä katoamisesta. Tämä muutti kirjoituspsykologiaa yhtä paljon kuin kirjoitusteknologiaa: aikaisempia konekirjoittajia koulutettiin äärimmäiseen varovaisuuteen, koska virheet olivat kalliita, kun taas tietokoneiden aikakauden konekirjoittajat saattoivat kohtuudella vaihtaa tarkkuuden nopeuden hyväksi, koska korjaamisesta tuli lähes ilmaista. Näppäimistöt itse pitivät saman QWERTY-asettelun koko tämän muutoksen ajan, sadan vuoden ikäinen kompromissi, joka ratsasti hiljaa täysin uusien koneiden päällä.
Sitten tulivat kosketusnäytöt, ja ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen merkittävä uusi syöttötapa ei perinyt fyysistä näppäimistöä lainkaan. Lasilla kirjoittaminen poistaa tuntopalautteen kokonaan, pakottaen ohjelmistot kompensoimaan ennakoivalla tekstinsyötöllä ja automaattisella korjauksella. Tämä ulkoistaa osan tarkkuusongelmasta sormiltasi algoritmille, joka arvaa, mitä tarkoitit. Pyyhkäisykirjoitus vei tämän vielä pidemmälle muuttaen kirjoittamisen jatkuvaksi eleeksi yksittäisten napautustensa sijaan, mitä yksikään mekaanisten kirjoituskoneiden suunnittelija vuonna 1874 ei olisi voinut kuvitellakaan kutsuttavan kirjoittamiseksi.
Kaikessa tässä on helppo unohtaa, kuinka paljon lihasmuistia on säilynyt jokaisessa yksittäisessä siirtymässä. Taitava QWERTY-konekirjoittaja vuodelta 1950, siirrettynä nykypäivään, voisi istua nykyaikaisen näppäimistön ääreen ja muutaman minuutin totuttuaan kevyempään näppäinliikkeeseen kirjoittaa aivan yhtä taitavasti kuin kuka tahansa tämän vuoden laitteistolla koulutettu. Näppäimet ovat hiljaistuneet, koneet älykkäämpiä ja paperi on kadonnut kokonaan, mutta kaiken tämän alla piilevä perustaito on tuskin muuttunut puolessatoista vuosisadassa.